Arvoisa kiinteistöalan ammattilainen,
Meillä on ilo kertoa, että kasvumme jatkui viime vuonna. Taustalla on korkea asiakastyytyväisyytemme, johon on osaltaan vaikuttanut se, että kehitämme koko ajan palvelumme laatua ja tehokkuuttamme henkilöstömme kanssa.
Olemme laajentaneet palveluamme ja tarjoamme jatkossa asiakkaillemme sähköasennusten lisäksi myös pienimuotoista sähkösuunnittelua. Myös LVI-työt voidaan tarjota nopealla aikataululla. Tarjoamme kaikkia LVIS -palveluitamme myös muille kuin vakituisille sopimusasiakkaillemme. Olipa kyseessä pieni korjaus tai isompi projekti, pystymme hoitamaan sen joustavasti ja asiantuntevasti.
Kasvun myötä olemme vahvistaneet jälleen tiimimme osaamista. Aiempien osaajiemme lisäksi olemme palkanneet viime aikoina useita reippaita ja ammattitaitoisia huoltomiehiä. Henkilöstömme osaaminen ja asiakaspalveluhenkisyys takaavat, että asiakkaamme saavat aina parasta mahdollista huoltopalvelua.
Investoimme kuluneen vuoden aikana uuteen ja tehokkaaseen aurauskalustoon sekä huoltoajoneuvoihin. Tämä vahvistaa entisestään kykyämme vastata talven monipuolisiin olosuhteisiin ja huolehtia ympäristöstämme. Tavoitteemme on aina tarjota nopeaa ja luotettavaa asiakkaillemme, näin myös talvikuukausina.
Laajaan palveluvalikoimaamme kuuluvat:
- Kiinteistönhuolto ja -ylläpito
- Auraus- ja talvikunnossapito
- Sähkösuunnittelu ja asennus
- LVI-työt ja -huollot
- Rakennus- ja remontointityöt
- Oiva Manager™ -järjestelmä, sisältäen mm. seuraavat ominaisuudet
o Sähköinen huoltokirja kiinteistöille
o Huolto-ohjelma
o Tehtävänhallinta
o Tiketti-järjestelmä
Olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme parhaan mahdollisen palvelun. Siksi kehitämme toimintaamme jatkuvasti saamamme palautteen pohjalta. Tekemämme investoinnit ja kehitystyö auttavat meitä täyttämään palvelulupauksemme entistäkin paremmin.
Mikäli teillä on kysyttävää, haluatte varata työnjohdon käynnin, sähkösuunnittelua, LVI-töitä tai muita palveluja, ottakaa yhteyttä – olemme aina valmiina auttamaan!
Hyvää uutta vuotta 2025!
Yhteistyöterveisin,
www.oiva.fi