Hyvä asiakkaamme!
Kesä on edennyt hyvää vauhtia ja kesälomakausi on parhaimmillaan. Toivottavasti olette saaneet nauttia auringon säteistä ja levättyä arjen askareista 😊
Meillä Oiva Talotekniikalla on ollut vilkasta kausitöiden kanssa ja pihatyöt ovat kutsuneet lähestulkoon kaikissa kohteissamme. Teemme nyt kesälläkin ulkotöiden lisäksi myös säännölliset kiinteistökierrokset sekä palvelemme niin ennalta sovituissa kuin akuuteissa sähkö- ja putkitöissä. Olkaa rohkeasti yhteydessä missä tahansa kiinteistönhuoltoon liittyvässä asiassa.
Yrityksemme arvoihin kuuluvat:
Jatkuva parantaminen
sekä
Yhdessä kasvaminen
Haluamme toimia läpinäkyvästi ja jatkuvasti kehittää omaa toimintaamme. Kannustammekin antamaan meille rohkeasti palautetta työstämme. Tiesithän, että meille on mahdollista antaa palautetta nettisivujemme palautelomakkeen kautta. Myös sähköisen huoltokirjan kautta palautteen antaminen onnistuu työ- ja tehtäväkohtaisesti.
Asiakaspalvelumme palvelee myös nyt kesällä arkisin niin työtilausten kuin palautteen antamisenkin osalta.
Ohessa vielä linkkimme palautelomakkeeseen:
Asiakaspalaute | Oiva Talotekniikka Oy
Hyvää kesän jatkoa!
Terveisin
Oiva Talotekniikan tiimi